Laukaan kehitysyhtiö osti Laukaan keskustasta Laukaantie 25:n kiinteistön

Laukaan kehitysyhtiö osti Laukaan kirkonkylän keskustassa sijaitsevan Laukaantie 25:n kiinteistön rakennuksineen. Tontille kaavaillaan asuntoja ja liike- ja toimistotiloja.

Kehitysyhtiön ostama kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Laukaan keskustassa ja siinä on tyhjillään oleva liikerakennus. Aiemmin rakennuksessa toimi K-Market.

Laukaan kehitysyhtiön tehtävänä on kiinteistökehitys elinkeinoelämän tarpeisiin. -Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kiinteistölle nousee asuntoja ja liike- ja toimistotiloja, kertoo kehitysyhtiön toimitusjohtaja Sanna Jylänki.

Kunnanjohtaja Linda Leinonen iloitsee, että Laukaan keskustan kehittäminen etenee nyt vauhdilla. –Hiljattain keskustaan on valmistunut Laukaan vuokrakotien kerrostalo ja parhaillaan keskustaan rakennetaan Avainkotien asumisoikeusasuintoja. Myös soveltuvista liiketiloista on ollut puutetta. Laukaantie 25:n kiinteistö on sijainniltaan erinomainen liiketoimintaan. Toivottavasti saamme siihen pian liiketiloja. Voisiko tästä löytyä ratkaisu myös Laukaan kunnan tilatarpeisiin? -Leinonen pohtii.

Laukaan kehitysyhtiön hankkima kiinteistön tontti on kooltaan yhteensä 8200 m². Tällä hetkellä kiinteistöllä toimii Laukaan tori.

Lisätietoja

Sanna Jylänki

Yritysasiantuntija

040 152 4922

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Linda Leinonen

Kunnanjohtaja

040 188 0566

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi